English summary for my usual audience: I’m unhappy that the newly released copyright policy paper of the Finnish Green Party suggests that authors of copyrighted works should get royalties for the commercial use of the works they have created long after the creation of the work in order to get money in the pensioner age. Both from the point of view of the author and from the point of view of the users of the work, it would be better for the author to get a higher up-front payment from which to save money in a pension fund and to forego subsequent royalties that make use of the work more bureacratic but have a higher risk of return than an up-front saving into a pension fund.
Vihreät julkaisivat äskettäin tekijänoikeuslinjapaperin. On positiivista, että puolue kiinnittää huomiota aihepiiriin niin paljon, että siitä julkaistaan erillinen linjapaperi. Minua kuitenkin häiritsee paperissa suhtautuminen teosten tekijöiden eläketurvaan. (Fokuksen säilyttämiseksi en kommentoi tässä mitään muita paperin hyviä tai huonoja puolia.)
Vihreät linjaavat yleisellä tasolla: ”Tekijänoikeusjärjestelmässä on huolehdittava siitä, että tekijät saavat korvauksen työstään myös eläkepäivinään.” Kaikki tarvitsevat rahaa eläkepäivinään. Sikäli järjestelmän on oltava sellainen, että ihmiset, joiden työ on teosten luomista, saavat rahoitettua eläkkeensä. Tavoite näyttää siis yleisellä tasolla järkevältä.
On kuitenkin perin harmillista, että Vihreät esittävät mekanismiksi korvauksia teoksen käytöstä: ”Tekijän oikeus korvaukseen kestäisi pidempään kuin kielto-oikeus (alla). Tällöin tekijä voi määrätä teoksen käyttämisestä vain tietyn aikaa, mutta jos joku muu ansaitsee teoksella, tekijällä olisi oikeus saada korvaus. Korvaustason määrittäminen ja korvausten tilitys tapahtuisi tekijänoikeusjärjestöjen tai erillisen valtion elimen kautta.” Ehdotus on kovin lähellä jo nykyisin lakia motivoivaa olettamaa, että tekijän pitäisi saada rahaa teoksen käytöstä eikä teoksen tekemisestä. Selvästikin on vain mietitty jonkinlaista muutosta lähtien siitä olettamasta, että nykyinen ratkaisu on jotenkin toivottava eikä ole mietitty olisiko jokin muu ratkaisu toivottavampi.
Suurta mielikuvitusta ei tarvita siihen, että katsotaan, miten eläkkeet lähes kaikilla muilla työn aloilla toimivat. Autovertaus on äärimmäinen klisee, joten otetaan tähän autovertaus: Auton käyttäjä hyötyy autotehtaassa autoa kokoamassa olleen työntekijän työstä sen jälkeen, kun tehdastyöntekijä on saanut palkkansa ja autosta on maksettu ostohinta autokaupassa. Jos auto on vaikkapa autolähetin käytössä, joku hyötyy autotehtaan työntekijän työpanoksesta ilman, että siitä maksetaan rojalteja! Autotehtaan työntekijän ei kuitenkaan kannata nousta barrikadeille vaatimaan rojalteja kaupallisista ajokilometreistä, sillä hän on saanut tekemästään työstä jo palkan ja siitä osa on säästetty eläkerahastoon. Näin auton kokoaja saa eläkettä siinäkin tapauksessa, että auto satutaan ostamaan harvoin ja vähän ajettavaksi epäkaupallisessa tarkoituksessa.
Eläkkeen saannin kannalta on siis varmempaa saada rahaa tehdystä työstä ja säästää rahasta osa eläkerahastoon kuin saada myöhemmin rahaa työn tuloksen käytöstä.
Itse en koskaan ole ollut töissä autotehtaassa. Yhtä teininä tehtyä pientä työnakkia lukuun ottamatta kaikki koskaan tekemäni ansiotyö on ollut teosten laatimista. En kuitenkaan koskaan ole rojalteja saanut enkä koskaan ole tehnyt työtä rojaltien tuotto-odotusten mukaan. Mielestäni toimeentulon kannalta on paljon parempi vaihtoehto saada kunnolla rahaa heti aluksi, säästää siitä eläke ja olla sitten ilman rojalteja, kuin ottaa tulevaisuuden rojaltien tuotto-odotuksiin perustuva riski. Osalla työpanoksellani syntyneistä teoksista on nimekkäitä ja rahakkaita yrityksiä käyttäjinä, enkä saa käytöstä rojaltia, sillä teokset ovat vapaita ohjelmistoja, joita saa käyttää rojaltivapaasti. Tässä tilanteessa taiteilijatyyliin pitäisi varmaan itkeä, että on väärin, että joku hyötyy työni tuloksista maksamatta rojaltia, mutta miksi minun pitäisi harmitella, etten saa teosteni käyttäjiltä lisätuloja, kun olen saanut työpanoksestani jo korvauksen?
Mielestäni onkin perin kummallista, että rojalteihin perustuvaa eläkeaikaista tuloa pidetään jotenkin järkevänä tai toivottavana ratkaisuna. Yksittäisen ihmisen talouden kannalta mielestäni on paljon toivottavampaa saada kertakorvaus työn tekemisen aikaan. Kun kertakorvauksesta säästää eläkerahastoon, eläkesijoituksen tuottoriski vastaa suunnilleen markkinoiden yleistä riskitasoa. Jos eläke on nimenomaan omien teosten rojaltien varassa, tuottoriski on paljon suurempi. Jos sattuu olemaan hittiteoksen tekijä, voi saada paljon rahaa. Mutta suurella todennäköisyydellä rojaltit jäävät mitättömiksi. Se on iso riski yksittäisen ihmisen kannettavaksi.
Jos tavoitteena on eläkkeen turvaaminen teosten tekijöille yleensä eikä epänormaalien jättipottien järjestäminen suhteellisen harvoille menestyjille, järkevä pyrkimys on se, että työn tekovaiheessa työstä saa suunnilleen sellaista työn teon aikaista korvausta per kuukausi kuin muustakin työstä. Tällaisessa järjestelyssä ei kuulu sitten saada lisäksi rojalteja, mutta niitähän ei sitten tarvita toimeentulon turvaamiseen sen enempää kuin muidenkaan alojen työssä vastaavalla kuukausitulolla.
Teosten tekijöiden ja heidän edukseen politiikkaa tekevien ei siis pitäisi toivoa tilannetta, jossa yksittäisen ihmisen eläkepäivien toimeentulo on juuri omien teosten tulevaisuuden rojaltituoton varassa. Sen sijaan tekijöiden ja heidän edukseen politiikkaa tekevien pitäisi pyrkiä löytämään malleja, joissa tekijänoikeuslain piiriin kuuluvien teosten tekijät saavat heti korvauksen työpanoksesta eikä myöhempää korvausta työn tuloksen käytöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työn tulos tehdään kapitalistin laskuun, rojalteista luovutaan ja kapitalisti sitten kantaa riskin siitä, pääseekö edes omilleen vai tekeekö jopa voittoa. Ja tilannetta, jossa kapitalisti sattuu jäämään voitolle, ei sitten pitäisi kauhistella – se on hinta riskin siirtämisestä itseltä pois. Voittoa tavoittelevan kapitalistin tilalla voi olla myös mesenaattitoimintaa harjoittava säätiö (mahdollisesti välillisesti kuten Suomen elokuvasäätiö).
Tekijöiden eläkevarmuutta miettiessä pitää päästää irti ajatuksesta, että juuri minun teokseni ehkä voisi olla hitti ja kuinka rikkaaksi silloin tulisinkaan, jos olisinkin oikeutettu käyttöperusteiseen rahavirtaan pienemmän mutta varmemman rahan sijaan.
Kun teoksen luomisen jälkeen rojalteista ei tarvitse pitää kirjaa, teosten monipuolinen käyttäminen helpottuu. Rojaltin vaihtaminen riittävään kertakorvaukseen on siis win–win-tilanne. Tässä vaiheessa on tapana huomauttaa, että silloinhan kapitalistin suojaksi on säädettävä pitkiä yksinoikeusaikoja eikä teosten monipuolinen jälkikäyttö kuitenkaan toteudu. Pitkien monopoliaikojen tarve ei kuitenkaan ole läheskään ilmeistä. Väitän, ettei pitkiä monopoliaikoja tarvita esimerkiksi motivoimaan niiden teosten tekemisestä maksamista, joiden laatimisesta minulle on maksettu. Itse olen aikoinani myynyt kapitalistille teoksia, joiden markkina-arvo romahti muutamassa kuukaudessa (lehtiartikkeleita teknisiä asioitaa koskeviin lehtiin). Nykyisessä liiketoiminnassani tuotan ohjelmakoodia, jonka asiakkaani välittömästi lisensoi vapaina ohjelmistoina (mikä käytännössä johtaa tilanteeseen, joka on taloudellisessa mielessä hyvin lähellä tekijänoikeudesta johtuvien yksioikeuksien olemassa olemattomuutta). Muilla aloilla voitaisiin varmasti tasapainottaa hitit ja flopit lyhyemmällä aikavälillä kuin nykyisillä yksinoikeusajoilla.